Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Ajanvaraus

Varaa aikasi vastaanotolle!

Anatomian opetus

Täältä löydät tiedot tulevista kursseista!

 


Artikkelit

Lue kirjoituksia terveydestä!

 

 

Osteopatian filosofia

Lisätty 21.09.2014

Osteopatian "isä" A. T. StillOsteopatian "isä" A. T. Still

Osteopatian filosofia sisältää neljä perusperiaatetta, joihin myöhemmin on lisätty neljä täydentävää periaatetta. Filosofiset periaatteet on luotu osteopatian kehittäjän Andrew Taylor Stillin (kuvassa) kirjoitusten perusteella ja koottu nykyiseen muotoonsa Amerikan Kirksvillen osteopatiakomitean toimesta vuonna 1953.

Seuraavassa kirjoituksessa olen vapaasti suomentanut periaatteet, sekä avannut jokaista periaatetta lyhyellä pohdinnalla. 

Osteopatian filosofia sisältää neljä perusperiaatetta

1. Keho on kokonaisuus.

2. Rakenne ja toiminta ovat jatkuvassa vuorovaikutussuhteessa.

3. Keholla on oma itsesäätelymekanismi, joka ylläpitää terveyttä.

4. Keholla on luonnollinen pyrkimys puolustaa ja parantaa itsensä.

sekä neljä täydentävää periaatetta

5. Sairaus voi syntyä, kun kehon normaali toiminta häiriintyy, tai kun ympäristön terveyteen haitallisesti vaikuttavat tekijät ylittävät kehon oman terveyden ylläpitokapasiteetin.

6. Kehon nesteiden virtaus on oleellinen osa tasapainon (homeostaasin) ylläpitoa.

7. Hermot säätelevät kehon nesteiden virtausta.

8. Keholliset muutokset viestivät sairaudesta, mutta saattavat muuttua myös sairautta ylläpitäviksi tekijöiksi.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------

1. Keho on kokonaisuus

Keho on monimutkainen yhdistelmä erilaisia kudoksia ja soluja, mutta kaikilla niistä on oma tehtävänsä ja ne tukevat kokonaisuutta. Jotta ihminen voi toimia täysipainoisesti ja optimaalisesti, jokaisen kehon osan ja kudoksen on oltava ainakin tiettyyn rajaan asti toimintakykyinen. Näin yksittäiset kudokset, elimet ja elinjärjestelmät toimivat samaan aikaan itsenäisinä yksikköinä, että välttämättömänä osana kokonaisuutta. Jos jokin järjestelmistä ei toimi kunnolla, joutuvat muut osat kompensoimaan sen vajaatoimintaa. 

Samaa periaatetta pohtiessa voi ymmärtää myös, että ihmisyyden muut osa-alueet; mieli, tunteet ja sielunmaisema vaikuttavat sekä toinen toisiinsa että kehoon. Masennus saa kehon supistumaan ja kumartumaan eteenpäin, kun taas hyvä henkinen vireys nostaa meidät pystyasentoon ja antaa hengitykselle tilaa virrata. Vapaa hengitys tukee elimistön aineenvaihduntaa, jolloin kudokset saavat tarvitsemiaan ravintoaineita ja haitalliset aineenvaihduntatuotteet pääsevät elimistöstä pois. Tämä taas antaa kehoon terveyden tunteen, joka heijastuu mieli- ja tunnetasolle positiivisena kokemuksena.

Löytääksemme vielä kokonaisvaltaisemman tason tästä periaatteesta, voimme ajatella, että ihminen yksilönä on osa kulttuuria. Kulttuurin ja yksilön välillä on jatkuva vuorovaikutussuhde, koska yksilöt yhdessä luovat kulttuurin ja valloillaan oleva kulttuuri muovaa yksilöitä. 

2. Rakenne ja toiminta ovat jatkuvassa vuorovaikutussuhteessa

Tämä periaate on teksteissä muotoiltu myös seuraavasti: "Rakenne määrittää toiminnan." Tämä on helppo ymmärtää edellisen periaatteen luettuaan. Jokaisella osalla ihmiskehoa on tietty rakenne, jolla on tietyt ominaisuudet ja se määrittää rakenteen toiminnan ja tarkoituksen. Esimerkiksi maksakudos koostuu entsyymejä erittävistä rauhassoluista, joilla on kyky hajottaa erilaisia yhdisteitä, jotka päätyvät maksaan verenkierron mukana. Näin maksa hajottaa tarpeettomat yhdisteet ja ne poistetaan elimistöstä. Maksan rakenne ja maksasolujen tyyppi määrittää sen toiminnan. Maksan toimintarooli on siis elimistön aineenvaihdunnan ylläpitäjä ja haitallisten aineiden eliminoija.

Jokaisella meistä on uniikki kehonrakenne, jonka ominaisuudet ovat osittain määräytyneet perimästä, osittain ympäristön vaikutuksesta. Perityt ominaisuudet luovat meille alustan, joka määrittää minkälainen toiminta on meille luontevaa ja helppoa. Näin rakenne vaikuttaa toimintaan. Toisaalta se, miten me päätämme toimia tässä maailmassa, vaikuttaa ja muovaa rakennettamme. Jos harrastamme tiettyä liikuntalajia, saavutamme lajityypillisen kehonmuodon ja ominaisuudet. Näin toiminta vaikuttaa rakenteeseen.

Jos otamme laajemman näkökulman, voimme myös nähdä miten kulttuurin toimintamallit vaikuttavat rakenteeseemme. Nykyaikainen koulutus ja työelämään valmistava järjestelmä tukee tietoisuuden ja valinnanvapauden lisäksi kilpailuhenkisyyttä, joka heijastuu yksilöiden toimintaan. Miten yksilö tulkitsee kilpailutilanteen, riippuu hänen luonteestaan ja kasvuympäristöstään. Jos yksilö on suoritushenkinen, hän saattaa selviytyä hyvin kilpailuasetelmasta ja saavuttaa paremman sosioekonomisen aseman, mutta hän ei välttämättä koe sisäistä tyytyväisyyttä. Suorittajan rakenne tukee sympaattisen stressihermoston toimintaa, joka taas säätelee monia hormonaalisia ja aineenvaihdunnallisia prosesseja kehossamme. Pitkään jatkunut liiallinen sympaattinen tila heikentää immuniteettia ja aiheuttaa ahdistusta kehossa ja mielessä. Näin meidän tulee myös omilla valinnoilla, oppimis- ja parantumisprosesseilla pikkuhiljaa muuttaa vallitsevia kulttuuriasetelmia. Jokaisella osalla on vaikutus kokonaisuuteen.

3. Keholla on oma itsesäätely mekanismi, joka ylläpitää terveyttä

Kehossa on useita järjestelmiä, jotka toimivat automaattisesti ylläpitäen elimistön tasapainoa (homeostaasi). Pienikin heilahdus veren pH-arvossa saa aikaiseksi hengenvaarallisen tilan. Sen vuoksi keuhkojen ja munuaisten toiminta reagoi aineenvaihduntatuotteiden pitoisuuksiin veressä ja huolehtii tasapainon säilymisestä. Tähän vaikuttavat myös veren ns. puskurointiaineet, jotka huolehtivat äkillisestä happo- tai emäsaineiden lisääntymisestä joko sitomalla tai vapauttamalla happo- tai emäsaineita. Esimerkkinä puskuriaineista on punasoluissa esiintyvä hemoglobiini, jolla on ominaisuus sitoa tai vapauttaa happoaineita tarpeen mukaan, ja sitä kautta säädellä veren pH:ta. Puskurointiaineiden vaikutus on siinä mielessä väliaikainen, että elimistön on lopulta poistettava tai tuhottava ylimääräinen pH:seen vaikuttava aines. Tämä tapahtuu keuhkojen ja munuaisten kautta (Nienstedt 2002).

Muita elimistön itsesäätelymekanismiin kuuluvia järjestelmiä ovat

  •  aivojen hypotalamus-hypofyysijärjestelmä, joka säätelee elimistön hormonieritystä.

  • baroreseptorit, jotka mittaavat verisuonen venytystilaa aortassa ja kaulavaltimossa. Baroreseptorit viestivät muutoksista verisuonissa aivojen vasomotoriseen järjestelmään, jota kautta säädellään sydämen ja verisuonten aktiivisuutta niin, että normaali verenpaine sälilyy.

  • ruoansulatuselimistön toiminta, minkä kautta tarvittavat ravintoaineet imeytyvät elimistöön ja osa ylimääräisistä aineenvaihdunta tuotteista poistuu 

4. Keholla on luonnollinen pyrkimys puolustaa ja parantaa itsensä 

Tämä periaate on oikeastaan jatketta edellisestä. Kehossa on useita puolustusjärjestelmiä ulkoisia uhkatekijöitä vastaan. Iho, immuunijärjestelmä nesteineen ja soluineen sekä niiden yhteys hermostoon pitävät jatkuvasti huolta kehon terveydestä ja eloonjäämisestä. Kudosvaurion sattuessa esim. käden murtuessa, elimistössä käynnistyy välittömästi monivaiheinen paranemisprosessi, joka uudistaa vaurioituneet kudokset. 

Stillin ajatus on, että jos kehon oma immuniteetti on kunnossa, sillä on paremmat mahdollisuudet puolustaa järjestelmää ulkopuolisilta taudin aiheuttajilta. Niinpä sen sijaan, että hän keskittyisi ulkoisten uhkien vähentämiseen, keskittyy hän siihen, miten kehon immuniteettia saisi parannettua esimerkiksi avustamalla kehon nestekiertoa.

Bakteereita, viruksia ja muita haittavaikutuksia kehossa aiheuttavia tekijöitä on kaikkialla. Jos kehon sisäinen ympäristö on hyvässä kunnossa, pystyy se pitämään tasapainon ja terveyden yllä. Jos taas kehon sisäinen ympäristö on heikentynyt esimerkiksi fyysisen, psykologisen tai sosiaalisen stressin, huonon ruokavalion johdosta tai patologian eli taudin aiheuttaman muutoksen johdosta, itseparanemiskyky heikkenee ja sisäinen ympäristö tulee haavoittuvaisemmaksi ulkoisia vaikutuksia vastaan. 

Sairauden syy ei aina ole siellä missä oire tulee ilmi. Ihmisen kokonaisvaltaisuudesta johtuen oireisiin voidaan vaikuttaa monella tavalla. Osteopaatin tehtävä on selvittää asiakkaan kanssa yhteistyössä, mikä on asiakkaan terveyden kannalta kaikkein hyödyllisin toimenpide.

5. Sairaus voi syntyä, kun kehon normaali sopeutuminen häiriintyy tai kun ympäristön terveyteen haitallisesti vaikuttavat tekijät ylittävät kehon oman terveyden ylläpitokapasiteetin

Jokaisella meillä on yksilöllinen kapasiteetti käsitellä elämän stressitekijöitä, sairauksia ja onnettomuuksia. Oire syntyy, kun kehon sisäinen kompensaatiokapasiteetti ylittyy joko ajallisesti tai määrällisesti. Unkarilaissyntyinen lääkäri Hans Selye (1907-1982) on kehittänyt aiheesta teorian nimeltä adaptaatio-oireyhtymä, jota kehittäessään hän tutki muun muassa pitkäaikaisen stressin vaikutuksia hormoni- ja hermostojärjestelmään. Tutkimuksissaan hän yhdistää pitkäaikaisen stressin lukuisiin erilaisiin kehon kompensatorisiin oireisiin, kuten vatsahaavaan, korkeaan verenpaineeseen ja sitä kautta verisuonten kalkkeutuminen, nivelrikkoon, munuaisongelmiin ja allergioihin. Yleensä palaudumme stressaavista tilanteista kun stressi laukeaa, mutta joudumme maksamaan siitä hinnan elimistön vanhetessa hieman jokaisen stressitilanteen jälkeen. Kehon kykyä uudistua heikentää se, että stressitilanne jääkin päälle eikä laukeamista tapahdu. Tällöin elimistömme joutuu jatkuvaan kompromissitilanteeseen, joka joko pitkäaikaisena tai voimakkaana aiheuttaa ongelmia kehon terveyttä ylläpitäviin järjestelmiin. 

Oireen ajallisesta kehityksestä esimerkkinä on pitkäaikainen vähäinen ylikuormitus, joka heikentää kehon itseparanemiskapasitettia. Esimerkkinä 2 tyypin diabetes, jossa veren sokeriarvot ovat pitkän aikaa koholla ja alkavat hiljalleen vaurioittaa verisuonia. Pitkäaikainen stressi ja elintasosairaudet, kuten 2 tyypin diabetes, kihti ja metabolinen oireyhtymä voidaan luokitella tähän sarjaan. Jos rasittavalla tekijällä olisi alku ja loppu, stressin laukeamisvaihe pääsisi tapahtumaan ja keho voisi korjata stressitekijän aiheuttamat vauriot. Pitkäaikaisessa altistuksessa näin ei pääse käymään ja oireet alkavat, koska järjestelmä ei enää kestä rasitusta.

Määrällisestä oireesta esimerkkinä äkillinen suurivoimainen onnettomuus, kuten autokolari tai myrkytystila, jossa keholle haitallista ainetta on elimistössä niin paljon, että elimistö ei pysty enää kompensoimaan myrkyn vaikutusta. Kehon kompensaatiokyky täyttyy ääriään myöten niin lyhyessä ajassa, että itseparanemismekanismi ei pysty korjaamaan laajoja vaurioita.

6. Kehon nesteiden virtaus on oleellinen osa terveyden (homeostaasin) ylläpitoa

A. T. Stillillä on paljon siteerattu lainaus: "The rule of the artery is supreme". Vapaasti tulkittuna tämä tarkoittaa, että valtimoveren pääsy kudoksiin on merkittävimpiä tekijöitä terveyden ylläpitämisessä. Vaikka Still puhui vain valtimoista (verta poispäin sydämestä vievät verisuonet) elimistön nestekierto muodostuu useasta osa-alueesta, joiden kautta aineenvaihduntaa, elimistön puolustuskykyä ja uusiutumista säädellään. Jos nestekierto syystä tai toisesta häiriintyy, elimistö alkaa oireilla. Kipuluokittelussa on olemassa verenkierron estymisestä aiheutuva kiputyyppi, jota kutsutaan iskeemiseksi kivuksi. Tunne on puristava ja toisinaan jyskyttävä kipuaistimus. Näin elimistö pyrkii lähettämään huomioviestiä keskushermostolle, jotta kudoksille elintärkeä verenkierto saadaan jälleen toimimaan. 

7. Hermot säätelevät kehon nesteiden virtausta

Tulemme jälleen ensimmäiseen periaatteeseen, jossa todettiin, että keho on kokonaisuus. Veren ja imunesteen virtaus riippuu:

     1. Hermoston säätelemästä lihasjänteydestä. Lihaksen jännitystila voi luoda hetkellisen esteen nestekierrolle puristamalla suonet tukkoon. Kehomme lihakset ja niiden hermostollinen säätely muodostaa ryhtimme, joka voi myös estää jonkin alueen nestekiertoa. Jos lantion pohjan lihakset ovat jännittyneet, alaraajojen nestekierto voi häiriintyä. 

     2. Autonomisen hermoston aktiivisuudesta. Verisuonten, erityisesti valtimoiden seinämissä on kerros sileää lihasta, jonka supistumista säätelee autonominen hermosto. Autonomiseen hermostoon vaikuttavat moninaiset fyysiset ja psykologiset tekijät, kuten stressi.

Miten kudoksemme saavat ravintoaineita veren kautta ja miten immuniteettijärjestelmä pystyy toimimaan, riippuu siitä, miten ohjelmoimme hermostoamme. Miten liikutamme ja kannamme kehoamme, mitä syömme ja minkälainen on stressitasomme. Minkälaiset ovat stressin käsittelytaitomme, tai huomaammeko ylipäätänsä stressaavamme?  

8. Keholliset muutokset viestivät sairaudesta, mutta saattavat muuttua myös sairautta ylläpitäviksi tekijöiksi

Reagoimme erilaisiin stressitilanteisiin sekä mielellämme, tunteillamme että kehollamme. Usein tilanteet aiheuttavat niin sanotun tapahtuma-reaktio – kaavan, eli jokin tapahtuma saa meidät reagoimaan tilanteeseen sopivalla tavalla. Nämä reaktiot eivät aina ole tietoisia, ja siksi niitä voi olla vaikea havainnoida. Läheisen ihmisen kuoleman jälkeen suru saattaa saada kehollisen vasteen rintakehän vajoamisena alas. Sisäänpäin kääntyminen on luonnollinen vaihe suruprosessia, mutta kehollisella tasolla se vaikeuttaa hengityselinten toimintaa. Tärkein hengityslihas pallea on supistuneena, kylkivälilihakset eivät pääse toimimaan optimaalisesti ja kaulalla sijaitsevat apuhengityslihakset joutuvat ylitöihin ja väsyvät. Tällöin keuhkotuuletus ei pääse toimimaan kunnolla, mikä väsyttää tai voi altistaa hengitystieinfektiolle. Tämä taas saattaa ylläpitää sisäänpäin kääntymisen vaihetta ja vaikeuttaa elämän palaamista tasapainoon menetyksen jälkeen. Sairastettu hengitystieinfektio voi myös aiheuttaa rintakehän sidekudos- ja lihasrakenteiden jännittymistä, mikä heikentää rintakehän liikkuvuutta ja altistaa siten hengitystieinfektiolle. Näin ikävä tapahtuma-reaktio - ympyrä on valmis. 

 

Lähteet: 

Parsons, Marcer 2006: Osteopathy, Models for Diagnosis, Treatment and Practise. Churchill Livingstone, Elsevier, London.

Kuchera, Kuchera 1994: Osteopathic Principles in Practise. Greyden Press LLC, America.

Nienstedt, Hänninen, Arstila, Björkqvist 2002: Ihmisen Fysiologia ja Anatomia. WSOY, Porvoo.